Haavipallossa eli Lacrossessa käytettävät haavimailat

Image result for Haavipallossa eli Lacrossessa käytettävät haavimailatYleistä lacrosse-mailoista

Haavipallossa käytettiin alun perin puisia keppejä, joiden päähän oli kiinnitetty kehikko, joka oli ontto. Amerikan intiaanit virittivät sen sisälle langoista verkon, joka ei saanut olla liian iso eikä liian pieni. Kehikon koko ja muoto myöhemmin muistutti suurta päärynää ylösalaisin. Tällaisella haavipallolla he syöttivät toisilleen palloa, joka oli tehty luonnon raaka-aineista ja koettivat saada pallo vastustajan maaliin.

Myöhemmin teollisella aikakaudella alettiin valmistaa kevytmetallivarsia ja haaviosa kiinnitettiin siihen erikseen. Nykyään saa kovamuovista, alumiinista ja komposiitista tehtyjä varsia, joihin on toiseen päähän kiinnitetty haaviosa. Harjoittelijapelaajille ja vasta-alkajille sekä lapsille suositellaan kovamuovista tehtyjä mailoja, koska ne ovat halvempia sijoituksia. Edistyneemmälle tasolle edenneet hankkivat esim. komposiitista tehdyt varret haaveineen ja käyttämättä jääneet haavimailat on helppo antaa kierrätykseen tai myydä eteenpäin käytettynä ja aina riittää innokkaita vasta-alkajia.

Investointi turvalliseen Lacrosse -mailaan on tärkeää

Lacrosse -pelissä käytettävät haavimailat nykyään eivät ole puusta tehdyt, kuten ennen vanhaan. Urheilukilpailuissa ei saa enää edes käyttää puisia haavimailoja, koska ne voivat murtuessaan olla vaarallisia. Lasikuidun käyttäminen haavimailan varressa voi olla riskialtista, sillä särkyessään lasikuitu myös tulee nauhamaiseksi ja teräväksi ja voi vahingoittaa.

Lacrossessa mailan varsi ei saa olla liian pehmeää ainesta. Siksi nykyisin käytetään edistyneimmälle pelaajille kovamuovista, alumiinista ja komposiitista tehtyjä varsia, joihin kiinnitetään haavi, jota tarvittaessa voidaan korjailla tai vaihtaa isompaan tai pienempään. Haavimailan varteen voi tehdä pitoa parantavia teippauksia, kuten jääkiekkomailaan ja mailan voi nimikoida esim. urheiluseuransa nimen mukaan. Suomessa urheiluseurat antavat avustusta aloitteleville pelaajalle lainaamalla aluksi haavimailoja, jotta lajin harrastaja pääsee alkuun ja voi myöhemmin lajiin tutustuttuaan ostaa oman haavimailan.

Haavimailan varusteisiin kuuluvat aloittelijalle yleensä myös kantopussi ja silmäsuojus. Haavimailan pituudet vaihtelevat. On olemassa aloittelijoille ja kokeilijoille minikokoisia haavimailoja minipalloineen sekä minimaali, ja ne on pääasiassa tehty muovista. Ne ovat myös helposti koottavia. Niitä voi tilata hyvin varustellusta internetverkkokaupoista.

Aloittelijaryhmille sisäpeliin soveltuva on verkkokaupasta saatava edullinen kahden joukkueen pakkaus, jossa on kuusi sinistä ja kuusi punaista intercrosse-mailaa alumiinivarsilla ja haaveilla ja kolme kappaletta 62 gramman pehmeämuovista 67 mm halkaisijaltaan olevaa intercrosse-palloa. Mailan varren pituus on 70 cm ja haavin pituus on noin 32 cm ja muovihaaviosa on kiinnitetty varteen. Koulun tai vähävaraisen urheiluseuran budjetti ei varmasti tästä investoinnista ylity.

Eri verkkokaupoissa on pilvin pimein erilaisia haavimailoja saavavilla, niin uusia kuin käytettyjä. On varottava, ettei tule huijatuksi. Käytetyn tavaran ulkomaisessa verkkokaupassa palautusmahdollisuudet ja rahojen takaisin saaminen ovat heikot. Suomessa on kuluttajansuojalaki turvaamassa ostajan oikeutta peruuttaa kauppa. Erikseen on hankittava vielä muut varusteet, kuten liikunta-asu, suojavarusteet ja maalit. Liikuntaseurassa voi aloittaa aluksi pallottelu- ja syöttöharjoituksilla sekä opetella pelin aloittaminen ja pallon kuljetusta ja syöttöä.

Mistä varat lacrosse-mailojen hankintaan

Lapsi tai nuori voi toivoa joulupukilta lacrosse-mailan lahjaksi ja siihen soveltuvan pallon. Lacrosse-mailan ja tarvikkeet voi hankkia rippi- tai ylioppilaslahjaksi nuorelle sekä oppaan, miten harjoitellaan lajia. Koulut voivat varata liikuntamäärärahoistaan rahaa haavipallopelin varusteiden hankintaa varten, kun etukäteen sopivat siitä koulun hankinnoista vastaavan henkilön kanssa, että lacrosse-varusteet tulevat budjettiin.

Liikuntaseurat voivat hakea valtionavustusta Opetus- ja kulttuuriministeriön kautta ja heidän verkkosivuiltaan on saatavilla opas, miten liikunta-avustusta haetaan. Jos avustus myönnetään, sitä annetaan ainoastaan liikuntavarusteiden hankintaan sekä tilojen ja ohjauspalvelujen ostamiseen sekä vakuutusmenoihin. Lacrosse-kerho tai uusi liikuntaseura voi tarvita valtuutetulta lacrosse-seuralta ammattitaitoisen haavipelin ohjaajan määräaikaisesti perehdyttämään harrastuksen saloihin ja hänen palkkaamisekseen voi käyttää myönnettyä avustusta osittain.